Tiedekeskus Pilke

Tiedekeskus Pilke

Rovaniemellä Tiedekeskus Arktikumin naapurissa sijaitsevassa Pilkkeessä pääset tutustumaan pohjoisten metsien maailmaan käytännön puuhastelun kautta. Tiedekeskus Pilke onkin mainio matkakohde lapsiperheille, sillä sen interaktiivisessa näyttelyssä vierailijat pääsevät kokeilemaan ja oivaltamaan asioita itse käyttämällä kaikkia aisteja. Metsähallituksen toimitalona toimiva Pilke-talo jossa Tiedekeskus sijaitsee on myös näyttävä esimerkki suomalaisesta arkkitehtuurista ja puurakentamisesta.

Tiedekeskus Pilkkeessä vierailulle on hyvä varata tarpeeksi aikaa, sillä keskuksen näyttely on hyvin interaktiivinen, ja sen erilaisten aktiviteettien parissa vierähtää helposti tovi jos toinenkin. Näyttely kertoo suomalaisten metsien annista ja avaa vierailijoilleen metsäteollisuuden ajankohtaisia teemoja ja keksintöjä. Näyttelyssä pääset esimerkiksi ohjaamaan isoa metsäkonetta, osallistumaan metsäaiheiseen tietovisaan ja kokeilemaan lintukaraokea. Pilke Shopista voit ostaa matkamuistoksi tai tuliaiseksi monenlaisia Suomen metsien tuotteita arkeen ja juhlaan.

Tiedekeskus Pilke on auki tiistaista perjantaihin klo 9.00-18.00 ja viikonloppuisin klo 10.00-16.00. Lippujen hinnat 7/5€. Alle 7-vuotiaat lapset pääsevät keskukseen ilmaiseksi. Saatavilla on myös perhe- ja ryhmälippuja.

Osoite:

Ounasjoentie 6

96200 Rovaniemi

tiedekeskus-pilke.fi

020 639 7820

pilke@metsa.fi