Korundi tarkoittaa mineraalia, jota tavataan usein Lapin kultahuuhtomoissa. Korundi tunnetaankin myös nimellä Lapin tähti. Jalokivistä korundien ryhmään kuuluvat esimerkiksi rubiinit ja safiirit.
Rovaniemen taidemuseo syntyi vuonna 1986 kun Jenny ja Antti Wihurin rahasto lahjoitti taidekokoelmansa Rovaniemen kaupungille. Noin 500 teoksen suuruinen kokoelma on saanut sittemmin jatkoa, ja nykyisin taidemuseosta löytyy alkuperäisen kokoelman lisäksi 1500 teoksen laajuinen kokoelma taidetta eri aikakausilta ja eri tekniikoilla toteutettuna. Voit tutustua taidemuseon tämänhetkisiin näyttelyihin täältä. Näyttelyt ovat avoinna tiistaista perjantaihin klo 11-18, ja viikonloppuisin klo 11-16. Taidemuseoon pääsee sisään museokortilla. Pääsymaksu 10/8/6€.
Vuonna 1972 perustettu Lapin kamariorkesteri, eli Rovaniemen kaupunginorkesteri, on koko EU-alueen pohjoisin ammattikamariorkesteri. Orkesteri on esiintynyt ympäri Suomea ja myös maailmaa. Konserttien lisäksi orkesterin soittoa pääsee seuraamaan yleisölle avoimissa kenraaliharjoituksissa. Klassisen musiikin ohella Lapin kamariorkesterin taitavat soittajat tarttuvat mielellään myös muihin genreihin, kuten jazziin tai maailmanmusiikkiin. Orkesterin taiteellisena johtajana toimii John Storgårds.
Kulttuuritalo Korundin tiloista löydät myös Korundi Kitchen & Cafén, jossa toimii lounasravintola sekä viihtyisä taidekahvila. Lounasbuffet on auki arkisin klo 11-14. Kahvila palvelee maanantaisin klo 11-14 ja tiistaista perjantaihin klo 11-16.
Korundi Shop myy paikallista designia ja taidetta. Shopista voit ostaa myös lahjakortteja Korundin näyttelyihin sekä konsertteihin.
Osoite:
Lapinkävijäntie 4
96100 Rovaniemi
016-322 2822
info@korundi.fi
korundi.fi